Fysioterapiaa ja treeniä
Kolme kuukautta on vilahtanut leikkauksesta. On ollut
mukava huomata, että blogilla on käynyt lukijoita melkein joka päivä.
Fysioterapia on jatkunut kahden viikon välein. Ohjelma
on rankan puoleinen, mutta niin pitääkin. Olen venytellyt, kyykännyt ja nostellut
jalkaa ensin omalla painolla, sitten puntin kanssa.
Välillä koipi kipeytyi ja harjoitusohjelma otti
takapakkia. Huomasin hyväksi jakaa treenit kahteen osaan päivässä. Jos yritti punnertaa
koko ohjelman kerralla, alkoi loppuvaihe mennä fuskaamiseksi.
Fysioterapia on ollut todella hyvää. Sain myös ohjeen
hieroa haavaa kevyesti, jotta arpi ei kiristyisi. Fysioterapeutti laittoi viime
tapaamisessa haavan tueksi kinesioteippiä. Siteen liima aiheutti ärhäkän
ihottuman muutamassa päivässä. Sinnittelin siihen asti, että suurin osa teipeistä
irtosi itsekseen.
Kävelylenkkejä täytyisi pidentää pikku hiljaa.
Sauvakävely olisi hyvä aloittaa seuraavaksi. Kuntosaliin ja uima-altaalle en
ole vielä uskaltanut.
Heti leikkauksen jälkeen olen tehnyt Asahi-terveysliikuntaan
perustuvaa ohjelmaa. Hartia- ja selkäjumppa tekivät hyvää, koska kyynärsauvojen
käyttäminen iski selkään ja niskaan. Asahissa on hyvää myös jalkojen pumppaaminen,
jota oli aluksi hyvä tehdä kevyesti.
Kepakot nurkkaan
Muukin liikkuminen on edennyt. Alussa keppi jäi
nurkkaan kotioloissa. Pian laajensin reviiriä pikku reissuille ilman sauvaa. Vähitellen
rupesin matkustamaan ratikalla ja kävelemään kaupungilla lyhyempiä välimatkoja
yksi keppi turvana. Keppakko alkoi unohtua milloin kaupan kassalle, milloin
ratikkaan. Avuliaat ihmiset juoksuttivat sitä perääni. Unohtelu oli kai merkki
siitä, että jalka oli toipumassa.
Koroketyyny madaltui ensin lituskaisemmaksi ja jäi pois
kokonaan. Ihan kivalta ei matalalla istuminen tunnu. Varsinkin vessassa
käyminen ei vieläkään ole kovin kivaa.
Kipulääkkeet jäivät pois toisen kuukauden aikana. Sekin
tapahtui ihan huomaamatta.
Harmittavia takaiskuja
Takapakkiakin on tullut. Kahden kuukauden jälkeen oli
viikonloppu, jolloin kävelin pitempiä matkoja ja olin ylhäällä kokon päivän.
Seuraavan aamuna haavan sivussa tuntui kipua ja varaaminen jalalle teki kipeää.
Vaiva meni onneksi ohi lepopäivän jälkeen.
Välillä iski flunssa ja teki pienen notkahduksen
liikuntaohjelmaan.
Matkan tekkoon
Suurin ilon aihe on ollut, että jaksaa taas reissata katsomaan
lastenlapsia. Keppi oli aluksi mukana ihan varalta.
Julkisella liikenteellä on ollut helppo matkustaa.
Vaikka joskus oli ruuhkaa, kepin kanssa sai hyvin istumapaikan. Välttelin
pitkään henkilöautossa istumista, mutta sekin sujuu jo hyvin, jos jalkatilaa on
kunnolla.
Joulukuun alkupuolella on tarkoitus tehdä lentomatka
tapaamaan sukulaisia pitkästä aikaa. Junassa tai bussissa en istuisi vielä monen
tunnin matkoja. Onpa hauska kuulla, miten varaosa hälyttää portilla.
Jäähyväiset apuvälineille
Kolmen kuukauden paalulla palautin apuvälineistön viimeistä
kappaletta myöten. Jäin kaipaamaan etenkin sukanvetolaitetta ja WC-koroketta. Kylpytuoli
oli turhake, koska istuminen tuntui hankalalta. Pitkävartinen kenkälusikka
olisi ollut tarpeen, samoin toiset tarttumapihdit, niille oli käyttöä joka
käänteessä.
Jälkitarkastus
Tasan kolmen kuukauden päästä reissasin
jälkitarkastukseen Raaseporiin. Röntgenkuvan mukaan tekonivel on hyvin
paikallaan. Haava on parantunut lääkärin mielestä hyvin. Ja mikä tärkeintä,
toisessa lonkassa ei näy juuri lainkaan nivelrikon oiretta.
En päässyt leikkaukseen lähisairaalaan, koska HUS:n
jonoja purettiin ympäri lääniä. Aluksi pitkä matka harmitti, mutta huomasin,
että Länsi-Uudenmaan sairaala Tammisaaressa oli kodikas pieni yksikkö.
Ystävällinen henkilökunta on ehtinyt tulla tutuksi, koska olen käynyt siellä
yhteensä kuusi kertaa.
Seuraava tarkastus ja röntgenkuvaus tarvitsee tehdä
vasta 6 -7 vuoden kuluttua omalla terveysasemalla. Jos jotain ilmenee sillä
välin, täytyy ottaa yhteyttä leikkaavaan sairaalaan.
Tulevien kuukausien tavoite on jatkaa kuntoutusta ja
lihasvoiman palauttamista. Vasta vuoden päästä voi arvioida leikkauksen
lopputuloksen onnistumista.
Hampaista täytyy pitää huolta jatkuvasti. Ääriasennot,
syvät kyykistelyt ja kumartelut pitäisi unohtaa, samoin reippaampi hyppiminen
ja juokseminen. Ei enää lootusasentoa joogassa!
Jälkitarkastus jätti vieläkin epäselväksi, mitä pitää
sisällään potilaskertomuksen merkintä
NFB30 Arthoplastia coxae l.dx a.m. Anthology. Googlasin että arthoplastial
on nivelen muovausleikkaus, coxae - lonkka, dx – oikea, loppuosa latinaa! Kirjainlyhenteet
ja sana Anthology ehkä ilmoittavat, että tekonivel on jotain metallisekoitetta
ja pinnoite (liukupinnat) keraamista ainetta.
Sairastaminen hintalappu
Onnekseni olen saanut kaiken hoidon julkisen
sairaanhoidon piiristä. Rahaa on mennyt hammaslääkäriin, lääkkeisiin, matkoihin
sekä poliklinikka- ja sairaalamaksuihin yli 2000 euroa. Jos hammashoitoa eikä
sydänsairaalakeikkaa olisi tarvittu, hinta olisi jäänyt alle puoleen.
Yksityispotilaana lonkkaleikkaus maksaa yli kymppitonnin.
Jos joutuu hoidattamaan hampaita yksityisesti, saattaa lasku nousta monilla
tuhansilla.
Pitää toistaa toivomus, että sote-uudistus toteutuu
niin, että terveyspalvelut ovat edelleenkin pienituloisten ihmisten saatavina.
Saikkumietteitä
Tämän parivuotisen prosessin jälkeen toivon, ettei
tarvitsi sairastella muutamaan vuoteen. Vaikka on oppinut hyväksymään kivun ja
rajoittuneen toimintakyvyn osaksi elämää, ymmärtää myös olla iloinen jokaisesta
hyvästä hetkestä.
Tärkeää toipilasajassa on mielialan pitäminen
plussalla. Varauduin hemmottelemaan itseäni lempiharrastuksillani kirjoilla ja
elokuvilla. Niihin ei tarvinnut turvautua kyllästymiseen saakka, koska fyssarin
harjoitukset, ulkoilut ja arkirutiineista selviytyminen veivät uskomattoman ison
palan päivästä.
Mitään hurjia työlistoja sairasloman ajaksi ei kannata
tehdä. Turha on lastata suorituspaineita ja hankkia huonoa fiilistä, jos ei
yllä tavoitteisiin. Ei haittaa mitään, vaikka ei kudo kymmentä paria sukkia,
järjestä valokuvia tai opiskele uutta kieltä tai tietokoneohjelmaa. Tärkeintä
on hoitaa itseään.
Lukemisen sijaan aloin omaksi yllätyksekseni
kirjoitella, ensin tätä blogia ja sitten lastenkirjapalstaa. Nivelklubin
keskustelupalstan seuraaminen on ollut hauskaa ja hyödyllistä. Sen myönnän,
että some (Facebook) olisi saanut jäädä vähemmälle.
Kirjoittelen sinne lastenkirjoihin liittyviä juttuja.
