Huonompaa elämää lonkkaleikkauksen jälkeen 6

Tapaturma

Tässä uusia apulaisia.
Varpaat on niin rumat
ettei niistä voi kuvaa laittaa.

Kuntoutuminen leikkauksesta sujui kohtalaisen hyvin tuloksin näihin asti. Fysioterapiassa aloimme hoitaa pikku viilauksena kivuliasta lihasta reiden sisäosassa. Treeni kariutui, seuraavana päivänä jalka ei ottanut päälleen.

Sitten seurasi katastrofi.

Lumisade yllätti loppiaisen alla. Kenkien liukuesteet olivat jääneet kotiin. Jalka lähti alta jyrkässä rinteessä. Putosin istualleni ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Kipu alaselässä oli kamala. Pääsin sentään ylös ja bussiin. Kipu jatkui kävellessä.

Ensimmäinen helpottunut ajatus oli, etten kaatunut leikatulle lonkalle tai pää ei haljennut. Edessä oli viikonloppu ja ajattelin odottaa, menisikö vaiva ohi buranalla.

No ei mennyt. Lääkäri omalla terveysasemalla arveli, että tärsky oli käynyt ristiluun alueelle.  Sain lähetteen kuvaukseen. Murtumaa ei onneksi löytynyt, mutta selkä oli jäykkä ja kivulias kävellessä ja kumartuessa.   Kuukauden verran jouduin napsimaan särkylääkkeitä.

Kenkäongelmaan sain vinkin Facebookin Puujalkaisilta.  Nyt on alla Icebugit. Kyllä toimii! Eikä tarvitse riisua liukuesteitä, kun menee sisälle, vaikka kauppaan.

Uusia vaivoja ja vanhan kertausta

Vasaravarvas on kääntynyt niin alas, että sen kärkeen kasvaa kipeää kovettumaa. Kyhmyä ja känsää löytyy jo tarpeeksi ennestäänkin. Tilasin netistä silikonisia varpaanoikaisijoita. Toimivat jotenkuten, mutta päivän mittaan varpaita alkaa särkeä. Pitänee etsiä muita konsteja varvasvaivaan. Leikkaukseen en tahdo!

Muutama vuosi sitten vaivasi kipeä lihas säären yläosassa polven takana. Syytä ei löytynyt. ”Vanha ystävä” on tullut takaisin. Hyvästi sauvakävely?

Ei pitäisi valittaa. Meidän senioritalossa on viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut ainakin seuraavaa: Yksi uusittu lonkkaleikkaus (lonkka meni useita kertoja sijoiltaan), polvileikkaus, kantapään murtuma (toipuu pyörätuolissa), liukastuminen, (josta lonkanmurtuma ja leikkaus), portaissa kaatuminen (tikkejä ja aivotärähdys). 

Nyt yritän palata kuntosaliin ja jatkaa siitä, mihin fyssarin kanssa jäätiin.

Liukastumisesta ja kaatumisten estämisestä löytyy tietoa netissä. Tiivis tietopaketti esimerkiksi Seuran artikkelissa:

 https://seura.fi/asiat/terveys/10-kysymysta/nama-keinot-auttavat-pysymaan-pystyssa-liukkaillakin/

Elämää lonkkaleikkauksen jälkeen 5

Toista vuotta puujalalla

Treeni, treeni treeni!

Alussa oli kotiharjoitukset ja fysioterapia, sitten kuntosali. Siitäpä tulikin liikuntaremontti. Entiset  jooga ja pilates jäivät taakse. Tilalle tuli kuntosali ja vesijuoksu. Vanhoista lajeista jatkuvat sauvakävely ja Asahi-terveysliikunta, samaten pyöräily kelien mukaan.

Salia on kolmesti viikossa. Sen päälle pieni pulahdus vesijuoksussa, muuten ei tule freesi olo. Välipäivinä aamulla Asahi ja sauvakävelyä, jos ehtii. Venyttely tahtoo unohtua, sori.  En ole täydellinen, vaikka luulette ja yritän uskotella.

Kuntosalista hyötyy koko kroppa. Sain treeniohjeet, nyt  kolmas ohjelma menossa sitten huhtikuun.

Käsivoimat ovat olemattomat ja ovat vieläkin. Huomasin juuri, että ole saamassa fitnesspepun!

Jalkavoima kehittyy nopeimmin, prässissä on lukemat kaksinkertaistuneet. Ja painoa pitää olla niin että menee juuri 15 kertaa ja kolme sarjaa. Tämä pätee kaikkiin laitteisiin.

Kolme muuta jalkalaitetta on käytössä. Lonkan lähentäjälle tarkoitettua vempelettä emme ottaneet ohjelmaan, koska se tuottaa kipua nivustaipeeseen. Pitää kysyä vielä fysioterapiasta, mitä tälle jutulle pitäisi tehdä. 

Pieniä puutteita

Pituusero: Oikea koukkupolvi korkeammalla :(

Salitreeni tuntuu välttämättömältä. Jos jättää useamman päivän väliin, jalka alkaa juonitella.

Kipua ja jäykkyyttä on aika-ajoin. Tasapaino on huonontunut. Enpä ole kyllä kaatunutkaan. Muistaisi vaan pitää varansa. Kop – kop, talvi ja liukkaat kelit vasta alussa.

Kuten sanottu, nivustaive edessä on joskus kipeä, mutta sen kanssa pärjää.

Polvissa rahisee, lonkka lonksuu lievästi. Leikattu puoli on vähän pitempi, ilmenee pienenä vaappumisena kävellessä. Eipä haittaa, koska ennen pursi keinui toiseen suuntaan. Voi olla, että ero tasoittuu ajan mittaan.

Pitkä istuminen on pahaksi. Yritän välttää tietokoneen käyttämistä pöydän ääressä. Paras istuma-asento on vähän takanojassa. Siksipä elokuvissa voi käydä, samoin sujuu lukeminen sängyssä puoli-istuvassa asennossa.

Niin - juosta ei saa, vaikka kuinka  olisi myöhästymässä bussista - eikä hyppiä edes riemusta. Jalan sisäkiertoa pitää välttää, eipä kyllä huvittasikaan. Kumartua voin ihan hyvin eteen. 

Kyllä kannatti!

Vaikka luettelo pikkuvaivoista on pitkä, ja uusi jalka ei ole terveen veroinen, silti elämä on parepaa kuin pari edellistä vuotta ennen leikkausta.

Parasta on ettei tarvitse särkylääkkeitä!

Toiseksi parasta, että pääsi kesällä marjametsään!  Luontoa löytyy Helsingin Keskuspuistostakin. Saalis ei ollut edellisten vuosien tasolla.

Matkustusta en ole harrastanut paljoa, pari kertaa lennolla ja junassa muutama tunti. Oikeasti ei huvita lähteä pitemmälle. Toipilasaikana oppi olemaan kotona.

Sosiaalista elämää on sopivasti. Kaiken edelle menee mummon kolme mussukaa.

Tässäpä luvattu päivitys nyt reilun vuoden jälkeen.

Blogilla on ollut 10 – 30 lukijaa päivässä.  Jotkut ovat jättäneet kommenttejakin. 

Mukavaa, jos tästä on ollut jollekin hyötyä. 

Suosittelen Puujalkaiset -keskustelupalstaa facebookissa!

Ei vedetä lonkkaa!

Elämää lonkkaleikkauksen jälkeen 4

Puoli vuotta puujalalla

Tulin viralliseen seniori-ikään muutama päivä sitten.

Puolen vuoden paalu leikkauksesta on ohi. Samoin vuosi ensimmäisestä leikkausyrityksestä ja sydänkohtauksesta. Jalka alkaa tuntua omalta. Joinakin päivänä kulkee kuin Mersulla ajaisi, toisina taas ei.

Fysioterapia jatkui reilut 6 kk. Nyt pärjäilen ilman. Viimeisellä kerralla sain kuntosaliohjeet.

En ole liikunta-alan ekspertti, enkä ala jakaa ohjeita muille. Kerron vain mitä itse olen kokeillut. Jokaisen kannattaa neuvotella omasta treenistä fysioterapeutin kanssa.

Kuntosali

Menin myös seniorien kuntosalikurssille ja sain ohjaajan tekemän ohjelman.  Oli kyllä tarpeen.  Olen ollut laiska säätelemään laitteita.  Yllättävän nopeasti siihenkin tottuu. Alan käydä myös eläkeläisten treeniryhmässä samalla salilla. Vesijuoksu ja uiminen hoituu samalla reissulla.

Hilavitkuttimet

Talja 

 Hyviä laitteita salilla ovat

talja  (jalan loitontaja sivulle ja taakse) Lähentäjille ja loitontajille on erikseen omat laitteet.

 reisipenkki (etureisien rääkkäämiseen)

takareiden ojentajavempain (vahvistaa myös pakaraa)

 jalkaprässiä saan käyttää, kun vältän liian syvää lonkan kulmaa. Ei siis polvia rintaan kiinni! Tehoa saa treeniin kun laittaa peliin tarpeeksi suuria painoja, vähintään oma elopaino!

 Ei sitten mamoilla, tehdään 2 – 3 x 10- 15 kerran toistot tarpeeksi suurilla painoilla, että lopussa pitää rutistaa viimeiset voimat.

Reisipenkki

Molempia jalkoja treenataan tasapuolisesti.

Kotijumppaa ei kannata unohtaa. Kuntosalilaitteita voi kotona korvata nilkkapainoilla tai kuminauhalla.

Mitä ei saa tehdä? Voimakkaat jalan kiertoliikkeet, juokseminen ja hyppiminen on kielletty. Eläkkeellä ei onneksi ole kiire.

Näiden jalkatreenien lisäksi on ohjelmassa muita lihaskuntoliikkeitä.

Ulkoilua

Kevätaurinko ja ulkoilma virkistävät ruumista ja henkeä. Parasta minulle on sauvakävely. Uudet turhankin söpöt kävelysauvat motivoivat lenkille. Vaikka kovin hurjia reissuja ei vielä jaksa tehdä, kävelymatkat ovat venyneet useampaan kilometriin ja ajallisesti lähes tuntiin.

Jalkaprässi

Odotan kovasti pyöräilykauden alkamista. Vanha mummomankeli  on raskas polkea.  Kunto nousee kohisten. Muutaman pienen lenkin olen tehnyt. Alussa lonkka kipeytyi, mutta istuimen korottaminen helpotti jonkin verran.

Takapakkia

Pääsiäisen tienoilla tein maakuntavierailun. Istuin henkilöautossa kahdeksan tunnin session, takaisin tullessa junassa viisi tuntia. Uusi kaveri ei tykännyt reissusta.

Seuraava isku tuli hammasosastolta. Samalla pohjoisen rundilla alkoi infernaalinen iensärky. Päivystyksessä meni kolme tuntia suu auki. Juurihoitoa piti jatkaa vielä kaksi kertaa yksityisellä klinikalla. Hammasta hoidettiin suomeksi ja ruotsiksi.

Tulehduksia toivoisi viimeiseksi tekonivelen kaveriksi. Anoppi-rukka lojui vuosia kroonikko-osastolla, kun tulehtunut tekonivel poistettiin eikä osteoporoosin takia voitu asentaa uutta tilalle.

Mitä tästä opimme? Yritetään hoitaa tulehdukset pois, hampaat ja haavat kuntoon.

Totta kai jalka on ajoittain kipeä, kun en ole liikkunut pariin päivään, toisinaan liikunnan jälkeen. Kipua tuntuu nivustaipeessa, sama kohta kuin ennen leikkausta. Kaipa se kohta on heikoin lenkki.

Nukkuminen on edelleen vähän huonoa. Kipuja ei ole, mutta heräilen useamman kerran yössä asennon vaihtamiseen. Haava kipeytyi kun yritin nukkua oikealla kyljellä.

Mistä motivaatio?

Toisinaan on vaikea raahautua kuntoilemaan salille.  Olen tsempannut itseäni ajatuksella, että jatkan tätä tahtia (kolme kertaa viikossa) pari kuukautta. Mietin sitten jatkoa, jos juttu alkaa sujua.  Kesällä voi olla kivempi ulkoilla kuin hikoilla sisällä.

Liikuntaakin tärkeämpää on mielialan pitäminen korkealla.  Pitäisi suhtautua armollisesti itseensä, levätä tarpeeksi ja tehdä mukavia asioita.

Laskin juuri kirjaston tilastosta, että olen lukenut yli 200 opusta reilun vuoden aikana, jonka tämä prosessi on kestänyt. Kirjat ja elokuvat ovat pitäneet minut hengissä aina ennenkin.

Vielä tärkeämpi voimanlähde ovat olleet pienet lastenlapset. En olisi aikoinaan uskonut, miten palkitsevaa mummoilu voi olla.Tuntee itsensä tarpeelliseksi.

Minun iässäni vertaistukea löytyy ystäväpiiristä joka vaivaan.

Nivelyhdistyksillä on toimintaa joillakin paikkakunnilla.

Sen lisäksi apua saa somesta, esimerkiksi:

Nivelklubin keskustelufoorumi

http://www.nivel.fi/nivelklubi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?board=TnLonkk

Facebook-ryhmä Puujalkaiset

Paremmalla puolella ollaan! Jalat toimivat, voin mennä minne tahdon!

Reseptikammo

Kammon varhaishistoria

Kerran lapsena minun piti kuoria perunat ja keittää ne valmiiksi, kun muu perhe oli poissa. Tehtävä otti pitemmän ajan kuin olin suunnitellut.  Vasta yksi pottu oli kuorittuna, kun toiset tulivat kotiin.

Aikuisten poissa ollessa keksimme keittää puuroa siskon kanssa. Vanhempia kohtasi kamala näky: keittiön lattia oli kauraryynien peitossa, puuro palanut pohjaan.

Kakkutaikinankin teimme kerran salaa ja söimme kaiken ennen paistamista. Tämä teko oli harkittu, eihän taikinaa saanut koskaan tarpeeksi, korkeintaan nuolla kulhon ja vispilän.

Kotitaloutta ja opiskeludieettiä

Koulussa tytöt opiskelivat kotitaloutta. Pidettiin koe, jossa valmistettiin ateria koko luokalle. Minun tehtäväkseni tuli jälkiruokakiisseli. Harjoittelin ahkerasti kotona, hyvää tuli. Koulussa opettaja oli varannut ainekset, mutta perunajauhojen sijasta olikin maissijauhoja. Kyyneleet silmissä nieleskelin paakkuista soppaani opettajan ja luokkakaverien haukkujen säestyksellä.

Opiskeluaikana budjetti oli tiukoilla. Kaveri keksi jatkaa niukkaa opintolainaa (sen hän kulutti pääasiallisesti kaljaan) hankkimalla tilaajia ruokareseptikorteille. Emme kehdanneet kieltäytyä, ystävää piti auttaa. Saimme kuukausittain kirjelähetyksen, joka sisälsi muutaman reseptikortin. Pian paljastui, että kysymys oli todellisista gourmetherkuista, joiden kaikkia aineksia ei silloin ollut tarjolla pohjoisessa yliopistokaupungissa, tuskin koko Suomessakaan ainakaan ympärivuotisesti.

Sentään yhden ohjeen pystyin toteuttamaan: se oli grahamsämpylät. Niin hyviä en ole onnistunut leipomaan enää koskaan. Harmi vain, että kortti katosi, varmaan niiden kymmenien tarpeettomien mukana.

Varsinainen este herkuttelulle oli opiskelijan rahatilanne. Piti tyytyä perunaan ja silakkaan, tonnikalaa tuskin olikaan vielä.

Ruokatraumoja jouluateriasta

Ensimmäinen ostamani joulukinkku oli pilaantunut. En vaan tajunnut sitä silloin, syytin itseäni. Kamalan löyhkän pelästyttämänä ostin aina valmiin sinkkukinkun. Se muistutti lauantaimakkaraa ja maistui hirveältä. Kerran ostin pienen kalkkunan jouluksi. En ymmärtänyt  tarpeeksi marinoinnista ja tulos oli sitkeä mauton purukumiliha.

Yritin kerran itse tehtyä torttutaikinaa: kaulitaan ja käännetään. Ei tullut torttuja, koko komeus lensi roskaämpäriin.

Muita leipomismokia

Etenkin leipomisen suhteen tunsin alemmuutta. Paistokseni jäivät likilaskuisiksi. Tajusin vasta vuosien jälkeen, että uunin luukussa oli vika. Se falskasi ja siksi kakku ei kohonnut tai tortusta tullut lehtevää.

Vielä julkinen nöyryytys: Teimme työpaikalla suuren määrän täytekakkuja kaupungin pikkujouluun. Kakut koristeltiin kermavaahdolla ja hedelmäpaloilla. Seuraavana päivänä joku kysyi kahvihuoneessa, oliko juhlista jäänyt mitään herkkuja jäljelle. Yksi kollega ilmoitti, että oli toki: ”Se ruma kakku, jota ei kehdattu laittaa tarjolle.” Arvannette kenen tekemä se oli.

Pienempiä vahinkoja on sattunut, hiiva unohtunut kauppaan, leivinjauho taikinasta tai suola makaronilaatikosta, palohälytin lauennut huutamaan kun piparit palavat uuniin. 

Viimeisin katastrofi on parin viikon takaa. Piparitalo hajosi koontivaiheessa ja kuuma sokeri teki palohaavan peukaloon. Lapsukaiset ja vävy olivat iloisia, kun saivat syödä taloraunion heti, eipä tarvinnut odottaa pyhien yli.

Reseptikammon psykologiset juuret

Reseptien kieli on täsmällistä:  Ainekset ja niiden määrät ilmoitetaan tarkasti, grammalleen. Jo alussa tökkää pahasti, hoisin kastikkeesta et ole kuullutkaan, pankojauhoa  ei myydä  lähikaupassa , kaapissa ei ole juustokuminaa tai vehnäjauhoista puuttuu 1 dl. Mistä tiedän paljonko on 300 g sitä tai tuota. Miksi sitä ei voi laittaa vaikka desilitroina.

Lisäksi mukana on muuta numerotietoa; aikamääriä, lämpötiloja ym. Olen huono matematiikassa, menen paniikkiin kun näen lukuja.

Ruokaohjeessa kerrotaan myös eksaktisti, mitä toimenpiteitä ruuan valmistajalta edellytetään ja missä lämpötilassa tietyt prosessit tulee suorittaa. Luulisi olevan helppoa. Mutta ei. Minusta se on autoritääristä, määräilevää. Teen aina jotakin eri tavalla, alan soveltaa. Pieleen menee.

Yllä mainituista ja muistakin syistä olen joutunut ylittämään korkean uskonpuutteen vuoren, kun eläkkeelle jäätyä olen alkanut tehdä ruokaa ja jopa leipoa. On pitänyt ryhdistäytyä, mennä kauppaan resepti ostoslistana, punnita ainekset ja laittaa munakello soimaan. Netistä löytyy apua, vuosien varrella kootut keittokirjat ja reseptit voisi laittaa paperinkeräykseen.

Vieläkin sattuu ja tapahtuu, mutta parempi  lienee jatkaa sitkeästi, nälkäkuoleman uhalla. 

Elämää lonkkaleikkauksen jälkeen 3

Nyt on neljä kuukautta leikkauksesta. Näin mennään:

Konstit on monet

Jalan taivuttaminen tuntuu ikävältä. Yritän keinotella sukkaa jalkaan etu- ja takakautta. Hyvä asento on tyynyä polvien välissä ja kallistua toiselle kyljelle. Jalan voi laitta tuolille ja vetää loput sukasta ylös takakautta. Pukemisen ja riisumisen kannalta paras sukka on vähän löysä. Joudun hylkäämään tiukat tukisukat, joita ole käyttänyt jo vuosikaudet.

Aina pitäisi muistaa varoa syviä kumartumisia tai kyykkyjä.  Siispä:

Nauhakengän (talvinilkkuri) jalkaan saaminen on temppu numero kaksi. Keksin laitta nauhat niin tiukalle kuin pystyn, jalan saa ujutettua pitkän kenkälusikan avulla sisään. Kenkää voi auttaa jalkaan nostamalla polvi koukkuun tuolille ja auttaa kengän kantapää paikoilleen takakautta.

Leikattu polvi maahan, kun poimii jotain lattialta. Sama juttu, kun mennään lattiatasoon tekemään jumppaa selällään. Ylös pääsee tässä vaiheessa vain terveen jalan puolelta.

Mutta, mutta: Milloinhan pystyn itse leikkaamaan varpaankynnet? Miten poimin marjoja ensi kesänä, pitääkö mennä polvilleen mättäälle kun ei voi kumartua kaksin kerroin?

Liikkumista, liikennettä

Isoimmissa kaupungeissa arkiasioiden hoitaminen käy julkisilla liikennevälineillä helpommin kuin maaseudulla. Toisaalta on liiankin helppoa nousta ratikkaan tai bussiin, sama on tietysti oman auton käytössä. Onneksi toipilasaikani sattui lumettomille keleille.

Tasapaino on huonontunut. Parempi ottaa pieni tuki kädellä kuin kaatumisriski. Ulkona liukuesteet kenkiin.  On aika käyttää järkeviä kenkiä. Ulkoilua varmuuden vuoksi kävelysauvoilla. Samalla saa mutkin sauvakävelyn edut, liikettä hartioille ja käsille.

Reppu selkään, tai vetolaukku mukaan.  Alussa pienenkin kauppakassin kantaminen leikatulla puolella oli huomattavan rasittavaa.

Jumppaohjeita

En laita tähän tarkemmin omia jumppaohjelmiani. Ne ovat vaihdelleet sitä mukaa kun on edistytty. Jumppaaminen voi alkuun tuntua ylivoimaiselta. Muista, että sinun on se tehtävä, taitavinkaan fysioterapeutti ei voi jumpata puolestasi. Kaikki on helpompaa muutaman päivän jälkeen.

Periaatteena on palauttaa voimaa leikattuun jalkaan, pakaralihakseen jareisilihaksiin. Tehdään kyykkäämistä ja jalan kylkinostoja takaviistoon niin että ottaa pakaraan. Kyykkyharkassa polvet varpaiden suuntaan, muuten voi olla polvileikkaus edessä. Ei syviä kyykkyä.

Lonkan koukistajan venytys on tärkeä. Pitää jumpata myös tervettä jalkaa, selkää ja hartioita. Jumpassa muistetaan pitää polvet vähän koukistettuna, ei lukossa. Älä hypi, älä juokse, ei äkkinäisiä liikkeitä ja sivukiertoja. Varo kaatumista. Pitäisiköhän hankkia lonkkahousut?

Pitää jumpata myös tervettä jalkaa, selkää ja hartioita. Kotijumpan lisäksi on kävely, sauvakävely, vesijuoksu, allasjumppa, uinti, hiihto talvella.

Mitä vielä: hoidetaan hyvin hampaita, puhdistetaan haavat huolella.

Kuntoutusohjeita saa oman paikkakunnan terveysasemalta ja fysioterapiasta.

Ammattilaisen apuun kannattaa turvautua, jotta liikkeet oppii tekemään oikein. Itse sain erinomaisen fysioterapiakonsultoinnin. Toivottavasti kaikkialla on yhtä hyvä tilanne kuin Helsingissä.

Netistäkin tietoa

Paikallisislla nivelklubeilla on erilaista toimintaa, esitelmätilaisuuksia ja liikuntapiirejä. Vertaistuen saamiseksi voi liittyä nivelklubin keskustelufoorumiin.

http://www.nivel.fi/nivelklubi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl

Yleisiä ohjeita leikkauksesta toipumiseen:

http://www.arthroforum.com/fi

Elämää lonkkaleikkauksen jälkeen 2

Fysioterapiaa ja treeniä

Kolme kuukautta on vilahtanut leikkauksesta. On ollut mukava huomata, että blogilla on käynyt lukijoita melkein joka päivä.

Fysioterapia on jatkunut kahden viikon välein. Ohjelma on rankan puoleinen, mutta niin pitääkin. Olen venytellyt, kyykännyt ja nostellut jalkaa ensin omalla painolla, sitten puntin kanssa.

Välillä koipi kipeytyi ja harjoitusohjelma otti takapakkia. Huomasin hyväksi jakaa treenit kahteen osaan päivässä. Jos yritti punnertaa koko ohjelman kerralla, alkoi loppuvaihe mennä fuskaamiseksi.

Fysioterapia on ollut todella hyvää. Sain myös ohjeen hieroa haavaa kevyesti, jotta arpi ei kiristyisi. Fysioterapeutti laittoi viime tapaamisessa haavan tueksi kinesioteippiä. Siteen liima aiheutti ärhäkän ihottuman muutamassa päivässä. Sinnittelin siihen asti, että suurin osa teipeistä irtosi itsekseen.

Kävelylenkkejä täytyisi pidentää pikku hiljaa. Sauvakävely olisi hyvä aloittaa seuraavaksi. Kuntosaliin ja uima-altaalle en ole vielä uskaltanut.

Heti leikkauksen jälkeen olen tehnyt Asahi-terveysliikuntaan perustuvaa ohjelmaa. Hartia- ja selkäjumppa tekivät hyvää, koska kyynärsauvojen käyttäminen iski selkään ja niskaan. Asahissa on hyvää myös jalkojen pumppaaminen, jota oli aluksi hyvä tehdä kevyesti. 

Kepakot nurkkaan

Muukin liikkuminen on edennyt. Alussa keppi jäi nurkkaan kotioloissa. Pian laajensin reviiriä pikku reissuille ilman sauvaa. Vähitellen rupesin matkustamaan ratikalla ja kävelemään kaupungilla lyhyempiä välimatkoja yksi keppi turvana. Keppakko alkoi unohtua milloin kaupan kassalle, milloin ratikkaan. Avuliaat ihmiset juoksuttivat sitä perääni. Unohtelu oli kai merkki siitä, että jalka oli toipumassa.

Koroketyyny madaltui ensin lituskaisemmaksi ja jäi pois kokonaan. Ihan kivalta ei matalalla istuminen tunnu. Varsinkin vessassa käyminen ei vieläkään ole kovin kivaa.

Kipulääkkeet jäivät pois toisen kuukauden aikana. Sekin tapahtui ihan huomaamatta.

Harmittavia takaiskuja

Takapakkiakin on tullut. Kahden kuukauden jälkeen oli viikonloppu, jolloin kävelin pitempiä matkoja ja olin ylhäällä kokon päivän. Seuraavan aamuna haavan sivussa tuntui kipua ja varaaminen jalalle teki kipeää. Vaiva meni onneksi ohi lepopäivän jälkeen.

Välillä iski flunssa ja teki pienen notkahduksen liikuntaohjelmaan.

Matkan tekkoon

Suurin ilon aihe on ollut, että jaksaa taas reissata katsomaan lastenlapsia. Keppi oli aluksi mukana ihan varalta.

Julkisella liikenteellä on ollut helppo matkustaa. Vaikka joskus oli ruuhkaa, kepin kanssa sai hyvin istumapaikan. Välttelin pitkään henkilöautossa istumista, mutta sekin sujuu jo hyvin, jos jalkatilaa on kunnolla.

Joulukuun alkupuolella on tarkoitus tehdä lentomatka tapaamaan sukulaisia pitkästä aikaa. Junassa tai bussissa en istuisi vielä monen tunnin matkoja. Onpa hauska kuulla, miten varaosa hälyttää portilla.

Jäähyväiset apuvälineille

Kolmen kuukauden paalulla palautin apuvälineistön viimeistä kappaletta myöten. Jäin kaipaamaan etenkin sukanvetolaitetta ja WC-koroketta. Kylpytuoli oli turhake, koska istuminen tuntui hankalalta. Pitkävartinen kenkälusikka olisi ollut tarpeen, samoin toiset tarttumapihdit, niille oli käyttöä joka käänteessä.

Jälkitarkastus

Tasan kolmen kuukauden päästä reissasin jälkitarkastukseen Raaseporiin. Röntgenkuvan mukaan tekonivel on hyvin paikallaan. Haava on parantunut lääkärin mielestä hyvin. Ja mikä tärkeintä, toisessa lonkassa ei näy juuri lainkaan nivelrikon oiretta.

En päässyt leikkaukseen lähisairaalaan, koska HUS:n jonoja purettiin ympäri lääniä. Aluksi pitkä matka harmitti, mutta huomasin, että Länsi-Uudenmaan sairaala Tammisaaressa oli kodikas pieni yksikkö. Ystävällinen henkilökunta on ehtinyt tulla tutuksi, koska olen käynyt siellä yhteensä kuusi kertaa.

Seuraava tarkastus ja röntgenkuvaus tarvitsee tehdä vasta 6 -7 vuoden kuluttua omalla terveysasemalla. Jos jotain ilmenee sillä välin, täytyy ottaa yhteyttä leikkaavaan sairaalaan.

Tulevien kuukausien tavoite on jatkaa kuntoutusta ja lihasvoiman palauttamista. Vasta vuoden päästä voi arvioida leikkauksen lopputuloksen onnistumista.

Hampaista täytyy pitää huolta jatkuvasti. Ääriasennot, syvät kyykistelyt ja kumartelut pitäisi unohtaa, samoin reippaampi hyppiminen ja juokseminen. Ei enää lootusasentoa joogassa!

Jälkitarkastus jätti vieläkin epäselväksi, mitä pitää sisällään potilaskertomuksen merkintä  NFB30 Arthoplastia coxae l.dx a.m. Anthology. Googlasin että arthoplastial on nivelen muovausleikkaus, coxae - lonkka, dx – oikea, loppuosa latinaa! Kirjainlyhenteet ja sana Anthology ehkä ilmoittavat, että tekonivel on jotain metallisekoitetta ja pinnoite (liukupinnat) keraamista ainetta.

Sairastaminen hintalappu

Onnekseni olen saanut kaiken hoidon julkisen sairaanhoidon piiristä. Rahaa on mennyt hammaslääkäriin, lääkkeisiin, matkoihin sekä poliklinikka- ja sairaalamaksuihin yli 2000 euroa. Jos hammashoitoa eikä sydänsairaalakeikkaa olisi tarvittu, hinta olisi jäänyt alle puoleen.

Yksityispotilaana lonkkaleikkaus maksaa yli kymppitonnin. Jos joutuu hoidattamaan hampaita yksityisesti, saattaa lasku nousta monilla tuhansilla.

Pitää toistaa toivomus, että sote-uudistus toteutuu niin, että terveyspalvelut ovat edelleenkin pienituloisten ihmisten saatavina.

Saikkumietteitä

Tämän parivuotisen prosessin jälkeen toivon, ettei tarvitsi sairastella muutamaan vuoteen. Vaikka on oppinut hyväksymään kivun ja rajoittuneen toimintakyvyn osaksi elämää, ymmärtää myös olla iloinen jokaisesta hyvästä hetkestä.

Tärkeää toipilasajassa on mielialan pitäminen plussalla. Varauduin hemmottelemaan itseäni lempiharrastuksillani kirjoilla ja elokuvilla. Niihin ei tarvinnut turvautua kyllästymiseen saakka, koska fyssarin harjoitukset, ulkoilut ja arkirutiineista selviytyminen veivät uskomattoman ison palan päivästä.

Mitään hurjia työlistoja sairasloman ajaksi ei kannata tehdä. Turha on lastata suorituspaineita ja hankkia huonoa fiilistä, jos ei yllä tavoitteisiin. Ei haittaa mitään, vaikka ei kudo kymmentä paria sukkia, järjestä valokuvia tai opiskele uutta kieltä tai tietokoneohjelmaa. Tärkeintä on hoitaa itseään.

Lukemisen sijaan aloin omaksi yllätyksekseni kirjoitella, ensin tätä blogia ja sitten lastenkirjapalstaa. Nivelklubin keskustelupalstan seuraaminen on ollut hauskaa ja hyödyllistä. Sen myönnän, että some (Facebook) olisi saanut jäädä vähemmälle.

Tässä vielä toisen blogini osoite: http://mummolukee.blogspot.com

Kirjoittelen sinne lastenkirjoihin liittyviä juttuja.

Elämää lonkkaleikkauksen jälkeen

Olen 64-vuotias, nyt eläkkeellä ja asun pääkaupunkiseudulla. Olin lonkkaleikkauksessa reilu kuukausi sitten. Pidin päiväkirjaa ja ajattelin laittaa osan siitä nettiin käytännön vihjeiksi ja ehkä myös rohkaisuksi muille leikkauksesta toipuville.

Miten kaikki alkoi?

Noin kahdeksan vuotta sitten se alkoi: oikeassa nivustaipeessa tuntui joskus kipua, kun astui sivusuuntaan. Työterveyslääkäri syynäsi ultralla, mahdollisuutta lonkkavaivaan ei mainittu. Kipu hävisi välillä, mutta ajan oloon nivustaipeessa alkoi tuntua jatkuvaa jäykkyyttä.

Jooga- ja pilatestunneilla ei kaikki sujunut kuin ennen. Kävin säännöllisesti jumppaamassa ja kävelin paljon, koska ristiselässä ja hartioissa oli särkyjä. Minulle tehtiin myös vaivaisenluuleikkaukset, toisessa jalassa se epäonnistui.­­­­­­­­­­­ Lisäksi jouduin hankkimaan tukipohjalliset matalan jalkaholvin takia.

Jäin eläkkeelle, lonkkavaiva paheni pikkuhiljaa, ja kipu iski tihenevään tahtiin sauvakävely- ja koiranulkoilutuslenkillä.  Välillä meni kuukausia ettei se muistuttanut itsestään pientä jäykkyyttä ja liikerajoitusta lukuun ottamatta.

Sitten lääkäriin!

Mutta koitti sitten sekin päivä, jona ongelman kanssa piti lähteä tosissaan lääkäriin. Nyt vasta sain kuulla faktoja lonkkavaivoista: kysymyksessä on nivelrikko, etenevä sairaus, jota hoidetaan aluksi liikunnalla, sitten lääkkeillä ja lopuksi leikkauksella ellei muu auta.

Röntgenkuvista näkyi ruston hapertuminen, mutta vaurio ei vaikuttanut edenneen kovin pitkälle. Lääkärin mielestä olin vielä kovin nuori (62 v.) leikattavaksi. Panadol ja glukosamiiniresepti mukana lähdin kotiin. Kivut voimistuivat nopeasti ja pian menin uudestaan vastaanotolle, nyt sain jo jumppaohjeetkin.

Glukosamiini ei auttanut, popsin siis vain särkylääkkeitä ja tein jumppaohjelmaa. Menin myös vesijuoksukurssille, mutta huomasin pian että lonkka kipeytyi kovasti altaassa. Yritin kuntosalia, mutta sielläkään en voinut juuri tehdä jalkaliikkeitä. Kävelymatkat lyhenivät, kipu alkoi olla jokapäiväinen ja -öinen kaveri.

Leposäryn voimistuminen oli ratkaiseva tekijä, kun lääkäri laittoi minut leikkausarvioon. Vastaanottoaikaa odottelin muutaman kuukauden, sain myönteisen päätöksen, että minulle laitettaisiin sementitön keinonivel oikeaan lonkkaan.

Olin vihdoin leikkausjonossa. Aikaa kului vielä hammasremontissa muutama kuukausi.  Kun  hammaslääkärin todistus oli lopulta kädessäni, sain soittaa jononhoitajalle.  Viikkoa ennen leikkausta vietin päivän sairaalassa leikkausta ennakoivalla käynnillä, ohjelmaan kuului röntgeniä, laboratoriokokeita ja tietoa tulevasta operaatiosta.

Ensimmäinen leikkaus... ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä

Maaliskuussa  2015  koitti suuri päivä: menin syömättä, juomatta ja lähes nukkumatta sairaalaan. Leikkauksen oli määrä tapahtua selkäydinpuudutuksessa, jollaista minulle ei ollutkaan koskaan tehty. En silti pahemmin jännittänyt, olin helpottunut että leikkaus oli järjestynyt.

Mutta kaikki loppui lyhyeen, kun epiduraalipuudutus annettiin. Verenpaine oli laskenut matalaksi ja siihen annettu lääkitys aiheutti sydänkohtauksen. Leikkaus keskeytettiin ja minut kiidätettiin ambulanssilla sydänsairaalaan.

Siellä vietin yhdeksän päivää, diagnoosi oli takotsubo, iäkkäille naisille tyypillinen sydänhalvaus, joka voi johtua vaikkapa äkillisestä mielenjärkytyksestä, minun tapauksessani kuitenkin lääkityksestä, jonka olin saanut verenpaineen laskuun.

Sepelvaltimotutkimuksen sain sivutuotteena, eikä sydämestä löytynyt muutakaan vikaa. Olin helpottunut, molemmilla vanhemmilla ja muilla sukulaisilla on ollut sydänvaivoja.

Takaisin alkupisteeseen

Minut lähetettiin kotiin toipumaan. Ei edes sydänlääkitys ollut tarpeen, mutta leikkausta joutuisin odottamaan taas jonkin aikaa kunnes sydämen jälkitarkastus olisi tehty. Olihan se tietty iso pettymys. Sydänultranjono osoittautui kolme kuukautta pitkäksi, väliin tuli kesä ja kun sydän oli lopulta tarkastettu ja kelvolliseksi havaittu, olikin jo elokuu kun sain uuden leikkausajan.

Lonkka oli ehtinyt mennä tällä välin huonoon kuntoon ja kipeän jalan lihaksisto heikentynyt. Välillä liikuin kyynärsauvan avulla. En voinut suunnitella matkustamista, kaikessa piti ottaa huomioon mahdolliset kävelymatkat.

Särkylääkkeitä otin ensin parasetamolisuositusten ylärajoilla, samoin kolmiolääkettä yöksi, mutta aloin käyttää myös kylmähoitoa, ts. geelipussia kipeän nivelen päällä. Pikkuhiljaa tajusin. että kipu on minun kaveri, siihen ei kuole ja sitä voi huijata myös ajatuksen voimalla.

Ja taas mennään!

Ennen leikkausta siivosin, pesin pyykit ja laitoin kotia kuntoon toipilasaikaa varten. Apuvälineet, kyynärsauvat, korotettu WC, sängynjalat, sukanvetolaite, roskanpoimijan pihdit ja lonkkatyyny olivat valmiina. Olin omasta mielestäni rauhallinen. Vaihtoehtoja oli kaksi, joko leikkaus tai invaliditeetti.

26. 8. 2015 Leikkauspäivä

Preoperatiivisella käynnillä olimme sopineet lääkärin kanssa, että leikkaus tehtäisiin tällä kertaa varmuuden vuoksi nukutuksessa. (Yleensä potilas on selkäydinpuudutuksessa, hänet voidaan vaivuttaa kevyeen uneen tai hän saa kuulokkeisiin musiikkia, joka peittävää pahimmat leikkausäänet.)

Tulen sairaalaan ja tapaan tutut hoitajat ja leikkaavan lääkärin. Saan leikkauspaidan ja pitkät tukisukat jalkaan, kanyylin käteen… tässä kohtaa filmi katkeaa.

Herään sumussa, hoitaja kumartuu ylleni, olen hetken ihan pihalla, sitten alkaa kipu. Tiedän että tämä vaihe olisi helpompi, jos leikkaus olisi tehty spinaalipuudutuksessa. Hoitaja kysyy kivun astetta, sanon kahdeksan, saan tabletin ja ehkä kipupiikinkin. Leikkaus on kestänyt reilun tunnin, kaikki hyvin, kuulen. Olen vielä heräämössä tovin, saan lääkettä, hoitaja sanoo että olen epätavallisen kivulias.

Minut kärrätään osastolle. On soitettu omaisille että olen kunnossa. Huoneessa on kaksi iäkästä polvileikkauspotilasta, mies ja nainen, jälkimmäinen menossa kotiin. Saan taas lääkettä, ruokaa, kahviakin. Lapset soittavat, nukahtelen. Ennen iltaa tulee hoitajapari ja kertoo että pitäisi nousta pystyyn. Ajatus tuntuu mahdottomalta, mutta onnistun nojaamalla seisontatukeen, joka näyttää korkealta rollaattorilta.

Yö on täynnä omituisia painajaisia, tiedän kokemuksesta että huono olo johtuu­­­­­­ lääkityksestä. Toinen potilas kuorsaa, en pysty nukkumaan kunnolla koko yönä.

27. 8.
Aamu alkaa labrahoitajan visiitillä, tulee kaurapuuro ja aamukahvi. Lääkärin mukana saapuu myös kaksi pirteää fysioterapeuttia, harjoitellaan oikeaoppista sängystä nousua. Tärkeää on että jalka ei koukistu liikaa eikä tule kiertoliikettä. Minut kammetaan kyynärsauvoille. Huimaa ja heikottaa, matala verenpaine! mutta hetken päästä helpottaa.

Pääsen eroon pissakateederista, vessareissu onnistuu hoitajan avustamana. Päivällä otan reilut nokoset. Lisää lääkkeitä, ruokaa, kahvit. Fysioterapeutit tulevat taas, tehdään jo pitempi lenkki, nyt sujuu entistä paremmin. Kahdesti ennekin ole ollut kyynärsauvoilla, taito on tallella. Uskallan yksin vessaan.

Naapuri on puhelias, hän kertoo polvileikkauksesta ja monista muistakin vaivoista, joita on elämänsä aikana kokenut. Iltasella saamme taas uuden huonetoverin, mies on hauska veikko virkoamassa anestesiahuuruissa. Juttuseura potilashuoneessa piristää, mutta seuraavan yön kuorsausduetto on viedä minulta viimeiset hermot.

Korvatulpat eivät auta, lopulta pyydän unilääkkeen ja torkun jotenkuten aamuun.

28. 8. Kotiutuspäivä

Lääkäri kiertää tänäkin aamuna, kertoo että pääsen kotiin kuten oli tiedossa. Täällä ei turhaan makuuteta ihmisiä hospitalisoitumassa.  Ohjelmassa on vielä kävelyharjoituksia, portaiden nousua ja laskua kyynärsauvoilla. Opastus on todella hyvää. Aikaisemmin olen pelännyt mennä portaita alas sauvoilla koska en ole hallinnut oikeaa tekniikkaa.

Kylvettäjä tulee, pääsen suihkuun, olo tuntuu ihanalta, hoitaja laittaa puhtaan siteen ja kertoo että leikkaushaava näyttää siistiltä.

Saan hoitajalta kirjallisia ohjeita lääkkeistä ja jälkitarkastuksista. Tärkein lääke on särkypillereiden lisäksi veritulppaa ehkäisevä verenohennuslääke. Huokaisen helpotuksesta ettei tarvitse jatkaa pistoksilla kotihoidossa.

Invataksi tulee, kuljettaja auttaa minulle kengät jalkaan, nostolaitteella pääsen taksiin ja istumaan lonkkatyynylle. Soitan pojalleni, joka on luvannut olla vastassa kotona.

Tulemme perille, pääsen lepäämään siksi aikaa kun omaishoitaja tekee apteekki- kauppa- ja kirjastoreissun. Lääkkeissä on ollut jotain häikkää, mutta lopulta kaikki on selvinnyt ja hän palaa asioilta.

Huomaamme monia käytännön asioita, joita pitää järjestää. Turhat matot pois tieltä sängyn ja WC:n reitiltä. Koska en saa kumartua, nostamme jääkaapista ruuat ylähyllylle ja tiskipöydän alakaappien roskikset pöydälle.  Poika asuu pari päivää luonani, tekee ruuan ja vahtii etten kupsahda yöllä vessareissulla. 

29. 8.

Ensimmäinen yö menee hyvin, saan nukuttua vaikka käyn neljästi vessassa, nestettä poistuu ja turvotus laskee. Haava on kyljen sivulla, selällään makaaminen ei satu ja tyyny jalkojen välissä tuntuu hyvältä. Olen pelännyt, että käännyn unissani haavapuolen kyljelle, mutta huomaan, että siihen ei ole mitään vaaraa, sen verran haava on arka.

Jalka ei ole varsinaisesti kipeä, ainoastaan turta ja voimattoman tuntuinen, en jaksa liikuttaa sitä juuri yhtään. Huolestun tästä, nyt pitäisi jo jumpata sängyssä. Pumppaan ahkerasti pohkeita, ei ole varaa saada veritulppaa. Nousen usein kävelemään sauvoilla pieniä kierroksia olohuoneen lattialle. Sängystä nousu ja makuulle laskeutuminen tuntuu vaivalloiselta. Välillä otan tunnin torkkuja, sairaalan valvominen maksattaa omaansa takaisin.

30. 8.

Tytär tulee käymään, pääsen suihkuun, side ei onneksi kastu kun vähän varomme sitä. Hiusten peseminen tuntuu taivaalliselta.
Saisin valmiiksi tehtyä ruokaa, mutta osallistun keittiössä jo vähän itsekin. Alan uskoa että leikattua jalkaa voi pitää maassa.

Nukkumisrytmi käy rutiiniksi, vessaan kolmen tunnin välein. Olen kyllä juonut vettä reippaasti, mutta silti syynä täytyy olla turvotus.

31. 8.

Jumppailen jo vähän enemmän sängyssä ja lattialla. Jalka tuntuu vielä voimattomalta, enkä onnistu nostamaan polvea ilmaan seisten, en myöskään liu’uttamalla jalkapohjaa sänkyä vasten.

Tähän asti olen ollut yöasussa, nyt yritän päästä päivävaatteisiin. Pikkuhousujen pukeminen käy työläästi pihdin avulla. Sukanvetolaite jättää hommansa puolitiehen. Huomaan että sukka täytyy vetää napakasti ylös laitteen yläosan yli.  Ihan lyhytvartiset sukat eivät käy laatuun. Hameen voi pukea pään yli, onneksi on vielä lämmin, ei tarvitse paljoa päälle. Tukevat kengät jalkaan, pitkävartinen kenkälusikka olisi tässä tarpeen.

Uskon jo pärjääväni yksin seuraavan yön, lähetän pojan kotiinsa.

Illalla menen jo omin nokkini kuistille. Naapuri tulee kyselemään vointia. Ihanaa että on vielä lämmintä, ulkoilma tuntuu taivaalliselta.

Vaatteiden riisuminen on yllättävän vaikeaa kun ei voi kumartua. Sukan saan pois pienen taistelun jälkeen kun nappaan poimintapihdillä kärjestä kiinni. Suihkussa käynti onnistuu kun pitää vesikalusteista kiinni. Kipulääkitystä menee vielä pari Panadol Fortea päivässä, yöksi puolikas Panacodia. Lääkkeet aiheuttavat ummetusta, yritän lääkitä sitäkin, huonolla menestyksellä.

Nukun taas hyvin, käyn vessassa ehkä kerran vähemmän kuin edellisinä öinä.

1.9.

Keittelen kahvit ja puurot  aamulla. Tehtävään kuluu aikaa kun pitää asemoida itsensä vähä väliä sauvoilla uuteen paikkaan. Istun syömään keittiön leikkuulaudan ääreen, ruokia ja astioita ei pysty siirtämään pöytään saakka. Ruokahalu on onneksi tallella.

Olen varannut ison pinon kirjoja ja dvd-elokuvia ajan kuluksi. Luen muutenkin paljon, joten uskoisin etten pitkästy kovin pahasti vaikka joudun olemaan kotinurkissa.  Lukeminen ei tosin suju kovin hyvin, huomaan väsähtäväni jo aamupalan jälkeen.

Päivätorkuista ei tule pitkät, köpöttelen sauvoilla, käyn aamupesut ja alan sonnustautua vaatteisiin. suunnitelmissa on mennä ulos. Yritän vetää verryttelyhousut jalkaan roskanpoimimispihdeillä, onnistuu pienen harjoittelun jälkeen.

Ulkona kierrän kerran pihan ympäri, matkaa ehkä 200 metriä.

2. 9.

Nyt viikko leikkauksesta.  Saan aamupalan tehtyä, sauva kaatuu kipeästi jalalle. Onnistun onkimaan sen ylös toisen sauvan avulla. Poika tulee tarkistuskäynnille ja tuo jääkaappiin täydennystä. Äkkiä iskee huono olo, päätä särkee, mutta se menee ohi parin tunnin levolla.

Iltapäivällä teen taas lähtöä pihalle. Kesken kaiken alkaa sataa ja joudun vaihtamaan mekon tuulihousuihin. Ne ovatkin verkkarien lisäksi ainoat pitkät housut jotka mahtuvat turvonnen takaliston ylle. Nyt ei kanneta huolta siitä miltä näyttää. Huomaan että pukemiseen on kulunut aikaa yli puoli tuntia.

Pihalla kävelen naapurin kanssa jo muutaman kierroksen, mutta seisoskelu kylmässä viimassa saa lonkan särkemään.

2. viikko

Hetkellinen huono olo ei toistu ja mielialani on koholla. Siitä olen iloinen, koska olin pelännyt depression iskevän kuntoutumisaikana.  Jaksan jo lukea ja keskittyä tiedotusvälineisiin. Vieraita alkaa käydä, mikä tietysti virkistää. Yksi heistä joutuu hommiin, olen rikkonut vanhan kuumemittarin lattialle ja elohopean kerääminen on vaikea tehtävä. Menen myös senioritalomme päiväkahville, on mukava nähdä naapureita ja kertoa leikkauskuulumiset.

Yksi naapureistani sai keinolonkan pari kuukautta aikaisemmin, hän on kävellyt jo alusta saakka ilman apuvälineitä. Tiedän että minulla ei ole yhtä helppoa, koska oma kuntoni ehti mennä huonoon jamaan ennen leikkausta.

Vieraiden takia tulee istuttua enemmän kuin ennen ja siitä leikattu lonkka ei tykkää. Parin yön jälkeen on selkä- ja niskasärkyä, koipi on edelleen jäykkä halko aamusella. Alan jumpata niskaa ja hartioita varovasti, kivut häipyvät saman tien. Myös lonkkavoimistelu onnistuu paremmin, saan jo reiteen sen verran voimaa että jalka nousee maatessa koukkuun.

Kun kaksi viikkoa on kulunut leikkauksesta, menen invataksilla terveysasemalle poistattamaan haavan hakaset. Näen nyt reilun parikymensenttisen ompeleen ensimmäisen kerran. Uskon että se on siisti kun niin sanotaan. Nyt haavaa aletaan hoitaa suihkuttelemalla sitä pari minuutta joka päivä. Sen tueksi laitetaan haavateippi, jonka poistamiseen saan neuvon apteekkarilta, sitä kannattaa liottaa ensin reilusti suihkussa, jotta välttyy repimiseltä.

Toisen viikon lopulla olen tehnyt jo ensimmäisen ostosreissun ruokakauppaan, joka on puolen kilometrin päässä. Myyjä auttaa minua parilla ensimmäisellä kertaa koska en voi kantaa ostoskoria. Myöhemmin keksin koota tavarat muovipusseihin jotka kulkevat sauvojen kahvoissa. Paljon en voi ostaa kerralla ettei selkäreppu käy liian painavaksi. Kauppareissusta tulee jokapäiväinen rutiini ja sopivan mittainen kävelyreissu ulkona.

3. – 4. viikko

Nyt heittäydyn jo hurjaksi, uskallan ratikkaan ja kaupungin keskustaan. Käyn pari kertaa elokuvissa. Naapuri lähtee ensimmäisellä kertaa ”tohdittajaksi”. Ihan joka päivä en matkusta, kaatumisen vaara on aina olemassa. Apuvälinelainaamon lonkkatyyny on kovareunainen ja hankala kuljettaa mukana. Pakkaankin pari litteää puutarhatuolin istuintyynyä isoon olkalaukkuun. Siitä tulee mukavampi istuinkoroke ratikkaan ja elokuviin.

Saan lopulta lapsenlapseni vierailulle, 5- ja 2 – vuotiaat tyttärentyttäret, joita olen eniten kaivannut sairausaikanani. Tyttöjä on varoiteltu olemaan rauhallisesti, esikoinen muistaa sen, mutta pienempi ei jaksa hillitä jälleennäkemisen riemua vaan törmää vauhdilla kimppuuni ja pahoittaa mielensä kun ei pääse syliin. Mutta muuten meillä on mukavaa.

Pystyn jo tekemään kaikki jumppaohjelman liikkeet: sängyssä kohottamaan polvea ja lantiota, seisten nostamaan polvea melko ylös (ehkä 45 asteen kulmaan), viemään jalkaa taakse ja sivulle, nousemaan varpaille sekä venyttämään lonkankoukistajaa. Niska-hartiajumpan teen myös joka päivä. Kävelyä tulee vähintään tunti päivässä, kahdesti ulkona, ja jumppaakin yli tunti. Telkkaria katsellessa ja lukiessa voi samalla liikutella itseään.

Aluksi laihduin, mutta olen ruvennut huolehtimaan syömisestä paremmin ja paino on normaali.  Ruuan laittamisesta olen myös alkanut tykätä. Vähät kun on ilot, nauttii ihan arkisista touhuista. Teen mielelläni itse kaiken mihin pystyn, niin tulee liikuttua enemmän. Muilta tarvitsen apua enää siivouksessa ja pyykinpesussa. Pyykkitupa on naapuritalossa, joten vaikeinta siinä on kantaminen ja raskaat ulko-ovet. Siivouksen suhteen ei saa olla korkea vaatimustaso kun on muiden autettavana, kaiken ehtii sitten kun itse pystyy.

5. – 6. viikko

Turvotusta on edelleen leikatussa jalassa, samoin aika ajoin molemmissa nilkoissa. Jalka tuntuu välillä kipeähköltä reidestä ja aamusella nivustaipeesta. Päivän mittaan lihakset vertyvät. Iltasella tuntuu kutinaa ja pientä nipistelyä leikkaushaavassa. Olen edelleen väsynyt ja tarvitsen tunnin päiväunet. Lukiessa olen makuulla, mutta pumppaan siinä ahkerasti pohkeita. Istuminen tuntuu edelleen epämukavalta.

Arki on muuttunut sujuvammaksi. Haavaa ei tarvitse teipata, joten  ja tavallinen suihkussa käynti riittää. Olen huomannut myös uusia pikkuniksejä: alemmas pystyy kumartumaan kun vie jalkaa suorana takaviistoon. Kengän saa jalkaan kun nostaa polven koukkuun tuolille (taivutus polvesta, ei nivusesta)  ja auttaa sormilla kantapäästä. Samalla tyylillä voi kiskoa sukkaa ylemmäs tai rasvat kuivunutta kantapäätä. Alemmaksi voi kumartua, kun liu’uttaa leikkausjalkaa suorana taakse.

Särkylääkkeitä en syö enää juuri ollenkaan, korkeintaan menee yksi Panadol päivässä ja puolikas kolmiolääkettä yöksi jos siltä tuntuu. Maha on silti vielä kova ja lääkekään ei siihen juuri auta, tekee vain ilmavaivoja. Vessareissu on siksi kova ponnistus.

Pääsen käymään jo kauempanakin, matkustan bussilla lapsenlapsen synttäreille. Puolen päivän reissu
ottaa voimille, mutta on virkistysvaikutukseltaan sen arvoinen.

7. viikko

Olen jättänyt toisen sauvan pois liikkuessani ulkona, ja sisälläkin voin ottaa muutaman askeleen ilman keppejä.

Pääsen fysioterapeutin tarkastukseen. Hän toteaa että leikatun jalan lihaksisto on heikentynyt. Jumppaamista jatketaan osin entisillä liikkeillä, mukaan tulee muutamia uusia, osa nilkkapainon kanssa. Saan sähköpostiin harjoitusohjeen ja videon. Haavaa voi hieroa hyvin kevyesti sormenpäällä pienin liikkein ylös ja alas. Se estää arven kiristymisen.

Nyt on tavoitteena päästä sauvoista eroon kahden viikon sisällä. Sisällä pitäisi jo kävellä ilman keppiä. Fysioterapia jatkuu arvion mukaan kolmisen kuukautta. Lonkkaleikkauksen lopputarkastus on parin kuukauden päästä. Lopullisen tuloksen voi arvioida vasta vuoden kuluttua.

Olen helpottunut että toipuminen on sujunut hyvin ja että olen pystynyt omatoimisuuteen melkein alusta saakka. Olen todella kiitollinen hyvästä hoidosta, jota olen saanut osakseni tänä aikana. Toivon että julkinen terveydenhuolto toimii jatkossakin.

Muistan apuvälinelainaamossa kuulemani rohkaisevan lauseen: Jokainen päivä on eilistä parempi.

Mummelin leikkikalut