Reseptikammo

Kammon varhaishistoria

Kerran lapsena minun piti kuoria perunat ja keittää ne valmiiksi, kun muu perhe oli poissa. Tehtävä otti pitemmän ajan kuin olin suunnitellut.  Vasta yksi pottu oli kuorittuna, kun toiset tulivat kotiin.

Aikuisten poissa ollessa keksimme keittää puuroa siskon kanssa. Vanhempia kohtasi kamala näky: keittiön lattia oli kauraryynien peitossa, puuro palanut pohjaan.

Kakkutaikinankin teimme kerran salaa ja söimme kaiken ennen paistamista. Tämä teko oli harkittu, eihän taikinaa saanut koskaan tarpeeksi, korkeintaan nuolla kulhon ja vispilän.

Kotitaloutta ja opiskeludieettiä

Koulussa tytöt opiskelivat kotitaloutta. Pidettiin koe, jossa valmistettiin ateria koko luokalle. Minun tehtäväkseni tuli jälkiruokakiisseli. Harjoittelin ahkerasti kotona, hyvää tuli. Koulussa opettaja oli varannut ainekset, mutta perunajauhojen sijasta olikin maissijauhoja. Kyyneleet silmissä nieleskelin paakkuista soppaani opettajan ja luokkakaverien haukkujen säestyksellä.

Opiskeluaikana budjetti oli tiukoilla. Kaveri keksi jatkaa niukkaa opintolainaa (sen hän kulutti pääasiallisesti kaljaan) hankkimalla tilaajia ruokareseptikorteille. Emme kehdanneet kieltäytyä, ystävää piti auttaa. Saimme kuukausittain kirjelähetyksen, joka sisälsi muutaman reseptikortin. Pian paljastui, että kysymys oli todellisista gourmetherkuista, joiden kaikkia aineksia ei silloin ollut tarjolla pohjoisessa yliopistokaupungissa, tuskin koko Suomessakaan ainakaan ympärivuotisesti.

Sentään yhden ohjeen pystyin toteuttamaan: se oli grahamsämpylät. Niin hyviä en ole onnistunut leipomaan enää koskaan. Harmi vain, että kortti katosi, varmaan niiden kymmenien tarpeettomien mukana.

Varsinainen este herkuttelulle oli opiskelijan rahatilanne. Piti tyytyä perunaan ja silakkaan, tonnikalaa tuskin olikaan vielä.

Ruokatraumoja jouluateriasta

Ensimmäinen ostamani joulukinkku oli pilaantunut. En vaan tajunnut sitä silloin, syytin itseäni. Kamalan löyhkän pelästyttämänä ostin aina valmiin sinkkukinkun. Se muistutti lauantaimakkaraa ja maistui hirveältä. Kerran ostin pienen kalkkunan jouluksi. En ymmärtänyt  tarpeeksi marinoinnista ja tulos oli sitkeä mauton purukumiliha.

Yritin kerran itse tehtyä torttutaikinaa: kaulitaan ja käännetään. Ei tullut torttuja, koko komeus lensi roskaämpäriin.

Muita leipomismokia

Etenkin leipomisen suhteen tunsin alemmuutta. Paistokseni jäivät likilaskuisiksi. Tajusin vasta vuosien jälkeen, että uunin luukussa oli vika. Se falskasi ja siksi kakku ei kohonnut tai tortusta tullut lehtevää.

Vielä julkinen nöyryytys: Teimme työpaikalla suuren määrän täytekakkuja kaupungin pikkujouluun. Kakut koristeltiin kermavaahdolla ja hedelmäpaloilla. Seuraavana päivänä joku kysyi kahvihuoneessa, oliko juhlista jäänyt mitään herkkuja jäljelle. Yksi kollega ilmoitti, että oli toki: ”Se ruma kakku, jota ei kehdattu laittaa tarjolle.” Arvannette kenen tekemä se oli.

Pienempiä vahinkoja on sattunut, hiiva unohtunut kauppaan, leivinjauho taikinasta tai suola makaronilaatikosta, palohälytin lauennut huutamaan kun piparit palavat uuniin. 

Viimeisin katastrofi on parin viikon takaa. Piparitalo hajosi koontivaiheessa ja kuuma sokeri teki palohaavan peukaloon. Lapsukaiset ja vävy olivat iloisia, kun saivat syödä taloraunion heti, eipä tarvinnut odottaa pyhien yli.

Reseptikammon psykologiset juuret

Reseptien kieli on täsmällistä:  Ainekset ja niiden määrät ilmoitetaan tarkasti, grammalleen. Jo alussa tökkää pahasti, hoisin kastikkeesta et ole kuullutkaan, pankojauhoa  ei myydä  lähikaupassa , kaapissa ei ole juustokuminaa tai vehnäjauhoista puuttuu 1 dl. Mistä tiedän paljonko on 300 g sitä tai tuota. Miksi sitä ei voi laittaa vaikka desilitroina.

Lisäksi mukana on muuta numerotietoa; aikamääriä, lämpötiloja ym. Olen huono matematiikassa, menen paniikkiin kun näen lukuja.

Ruokaohjeessa kerrotaan myös eksaktisti, mitä toimenpiteitä ruuan valmistajalta edellytetään ja missä lämpötilassa tietyt prosessit tulee suorittaa. Luulisi olevan helppoa. Mutta ei. Minusta se on autoritääristä, määräilevää. Teen aina jotakin eri tavalla, alan soveltaa. Pieleen menee.

Yllä mainituista ja muistakin syistä olen joutunut ylittämään korkean uskonpuutteen vuoren, kun eläkkeelle jäätyä olen alkanut tehdä ruokaa ja jopa leipoa. On pitänyt ryhdistäytyä, mennä kauppaan resepti ostoslistana, punnita ainekset ja laittaa munakello soimaan. Netistä löytyy apua, vuosien varrella kootut keittokirjat ja reseptit voisi laittaa paperinkeräykseen.

Vieläkin sattuu ja tapahtuu, mutta parempi  lienee jatkaa sitkeästi, nälkäkuoleman uhalla. 

Elämää lonkkaleikkauksen jälkeen 3

Nyt on neljä kuukautta leikkauksesta. Näin mennään:

Konstit on monet

Jalan taivuttaminen tuntuu ikävältä. Yritän keinotella sukkaa jalkaan etu- ja takakautta. Hyvä asento on tyynyä polvien välissä ja kallistua toiselle kyljelle. Jalan voi laitta tuolille ja vetää loput sukasta ylös takakautta. Pukemisen ja riisumisen kannalta paras sukka on vähän löysä. Joudun hylkäämään tiukat tukisukat, joita ole käyttänyt jo vuosikaudet.

Aina pitäisi muistaa varoa syviä kumartumisia tai kyykkyjä.  Siispä:

Nauhakengän (talvinilkkuri) jalkaan saaminen on temppu numero kaksi. Keksin laitta nauhat niin tiukalle kuin pystyn, jalan saa ujutettua pitkän kenkälusikan avulla sisään. Kenkää voi auttaa jalkaan nostamalla polvi koukkuun tuolille ja auttaa kengän kantapää paikoilleen takakautta.

Leikattu polvi maahan, kun poimii jotain lattialta. Sama juttu, kun mennään lattiatasoon tekemään jumppaa selällään. Ylös pääsee tässä vaiheessa vain terveen jalan puolelta.

Mutta, mutta: Milloinhan pystyn itse leikkaamaan varpaankynnet? Miten poimin marjoja ensi kesänä, pitääkö mennä polvilleen mättäälle kun ei voi kumartua kaksin kerroin?

Liikkumista, liikennettä

Isoimmissa kaupungeissa arkiasioiden hoitaminen käy julkisilla liikennevälineillä helpommin kuin maaseudulla. Toisaalta on liiankin helppoa nousta ratikkaan tai bussiin, sama on tietysti oman auton käytössä. Onneksi toipilasaikani sattui lumettomille keleille.

Tasapaino on huonontunut. Parempi ottaa pieni tuki kädellä kuin kaatumisriski. Ulkona liukuesteet kenkiin.  On aika käyttää järkeviä kenkiä. Ulkoilua varmuuden vuoksi kävelysauvoilla. Samalla saa mutkin sauvakävelyn edut, liikettä hartioille ja käsille.

Reppu selkään, tai vetolaukku mukaan.  Alussa pienenkin kauppakassin kantaminen leikatulla puolella oli huomattavan rasittavaa.

Jumppaohjeita

En laita tähän tarkemmin omia jumppaohjelmiani. Ne ovat vaihdelleet sitä mukaa kun on edistytty. Jumppaaminen voi alkuun tuntua ylivoimaiselta. Muista, että sinun on se tehtävä, taitavinkaan fysioterapeutti ei voi jumpata puolestasi. Kaikki on helpompaa muutaman päivän jälkeen.

Periaatteena on palauttaa voimaa leikattuun jalkaan, pakaralihakseen jareisilihaksiin. Tehdään kyykkäämistä ja jalan kylkinostoja takaviistoon niin että ottaa pakaraan. Kyykkyharkassa polvet varpaiden suuntaan, muuten voi olla polvileikkaus edessä. Ei syviä kyykkyä.

Lonkan koukistajan venytys on tärkeä. Pitää jumpata myös tervettä jalkaa, selkää ja hartioita. Jumpassa muistetaan pitää polvet vähän koukistettuna, ei lukossa. Älä hypi, älä juokse, ei äkkinäisiä liikkeitä ja sivukiertoja. Varo kaatumista. Pitäisiköhän hankkia lonkkahousut?

Pitää jumpata myös tervettä jalkaa, selkää ja hartioita. Kotijumpan lisäksi on kävely, sauvakävely, vesijuoksu, allasjumppa, uinti, hiihto talvella.

Mitä vielä: hoidetaan hyvin hampaita, puhdistetaan haavat huolella.

Kuntoutusohjeita saa oman paikkakunnan terveysasemalta ja fysioterapiasta.

Ammattilaisen apuun kannattaa turvautua, jotta liikkeet oppii tekemään oikein. Itse sain erinomaisen fysioterapiakonsultoinnin. Toivottavasti kaikkialla on yhtä hyvä tilanne kuin Helsingissä.

Netistäkin tietoa

Paikallisislla nivelklubeilla on erilaista toimintaa, esitelmätilaisuuksia ja liikuntapiirejä. Vertaistuen saamiseksi voi liittyä nivelklubin keskustelufoorumiin.

http://www.nivel.fi/nivelklubi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl

Yleisiä ohjeita leikkauksesta toipumiseen:

http://www.arthroforum.com/fi